Konetekniikan tutustumiskoulutus, 20 päivää (työvoimakoulutus)
Opiskelumuoto
Lähiopiskelu
Koulutustyyppi
Työvoimakoulutus, ei tutkintotavoitteinen
Koulutusaika
11.11.2024 - 9.12.2024
Paikkakunta
Rovaniemi
Haku päättyy
27.10.2024
Kohderyhmä
Konetekniikan tutustumiskoulutus on suunnattu peruskoulun suorittaneille työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille, jotka suunnittelevat hakeutuvansa konetekniikan tutkintotavoitteisiin koulutuksiin, koneistajaksi, levyseppähitsaajaksi tai asentajaksi. Tutustumiskoulutus toimii väylänä alan perustutkintokoulutuksiin ja sopii hyvin alaa vaihtaville henkilöille. Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston ja kuntakokeilun asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa.
Hakeutuminen
Koulutukseen hakeudutaan TE-palvelujen sivuilla sähköisellä lomakkeella, haussa oleva työvoimakoulutus, koulutusnumero 706371.
HUOM! Koulutushakemus on sitova eikä sitä, haastatteluun tai koulutukseen osallistumista voi perua ilman pätevää syytä. Päteviä syitä ovat esimerkiksi työllistyminen tai muun koulutuspaikan saaminen.
Huolehdi siitä, että koulutuksen alkaessa TYÖNHAKUSI ON VOIMASSA TE-toimistossa, jotta olet oikeutettu koulutuksen aikaisiin etuuksiin.
Lisätietoja koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista etuuksista saat valtakunnallisesta TE-puhelinpalvelun Koulutusneuvonnasta, p. 0295 020 702. Koulutusneuvonnan palvelukanavista lisätietoja tämän linkin takaa https://tyomarkkinatori.fi/info/valtakunnalliset-neuvontapalvelut/henkiloasiakkaan-neuvontapalvelut/koulutusneuvonta.
Voit pyytää koulutukseen hakeutumisen kirjaamista työllistymissuunnitelmaasi Omassa asioinnissa. Koulutuksesta tulee olla sovittuna työllistymissuunnitelmassasi, jotta sinulla olisi oikeus mahdolliseen työttömyysetuuden korotusosaan.
Koulutuksen järjestää REDU Edu Oy
Koulutuksen tavoite
Konetekniikan tutustumiskoulutus antaa mahdollisuuden seurata alan ammatteihin valmistavan koulutuksen toteutusta ja ammattitaitovaatimuksia. Tavoitteena on, että opiskelijalla on oikea kuva alan ammattitaitovaatimuksista hakeutuessaan tutkintotavoitteisiin koneistajan, levyseppähitsaajan ja asentajan koulutuksiin tai työtehtäviin.
Toteutussuunnitelma
Kone-, metalli- ja tuotantotekniikan tutustumiskoulutuksessa opit käyttämään monipuolisesti konepajan laitteita. Koulutuksessa hyödynnetään Lapin koulutuskeskus REDUn tuotantotiloja sekä tutustutaan alan yrityksissä työtehtäviin ja työtarjontaan.
Sisältö:
• metallialaan tutustuminen
• kouluttautumismahdollisuudet eri tutkinnoilla
• metallialan koulutuksen perusvalmiudet: alan käsitteet, ammattitekniikka, ammattilaskento, ammattipiirustus ja raaka-aineet
• tekninen piirustus, tulkinta ja luonnosten teko
• työsuojelu
• opiskeluvalmiudet ja työssäoppiminen alan yrityksessä
Opetus toteutetaan lähes kokonaan lähiopetuksena, jossa opiskelija osallistuu työhallissa ammattityön opetukseen. Tutustumiskoulutukseen kuuluu työssäoppimisjakso, jossa alan työtehtäviin tutustutaan oman mielenkiinnon mukaan alan yrityksissä.
Koulutukseen valittavalla henkilöllä ei saa olla sellaista perussairautta, joka vaarantaa omaa tai kanssaihmisten työturvallisuutta. Kone- ja tuotantotekniikoiden ammattialoilla on oltava valmius vähintään kaksivuorotyöhön.
Lisätietoa:
Tero Kontiainen
kouluttaja
p. 040 710 6771
tero.kontiainen@redu.fi