Blogi: Osaamisen voima - Artesaanin matkassa -hankkeen tarina
21.5.2025 julkaistuArtesaanin matkassa -hankkeen taustalla oli yksinkertainen mutta tärkeä ajatus: jokaisella on osaamista, jota palveluala tarvitsee – joskus se osaaminen vain kaipaa tulla nähdyksi ja sanoitetuksi.

Ensimmäiset kalastustaiturit valmistuivat joulukuussa 2024. Kuva: Jessica Niemi
Kun osaaminen löytyy yllättävistäkin paikoista
Halusimme rakentaa sillan osaamisen ja työelämän välille koulutusten avulla, jotka tuovat lisäarvoa niille tuotteille ja palveluille, joita Lapissa tänä päivänä tarjotaan.
Meillä kaikilla on taitoja, jotka ovat syntyneet arjessa, vapaa-ajalla tai harrastuksissa – ja usein ne jäävät huomaamatta. Tässä hankkeessa halusimme nostaa esiin juuri tämänkaltaista osaamista. “Artesaanius” meille tarkoittaa paljon enemmän kuin tutkintoa: se voi olla digiosaamista, leivontaa, käsitöitä tai luonnossa liikkumisen taitoa – koulun penkiltä tai elämän varrelta opittua.
Hankkeen aikana syntyi koulutuksia – mutta ennen kaikkea syntyi kohtaamisia. Haastattelimme matkailu- ja palvelualojen toimijoita ja kuuntelimme, millaista osaamista alalla oikeasti tarvitaan. Näiden pohjalta rakensimme koulutustarjottimen, jossa yhdistyivät viralliset lyhytkoulutukset ja epäviralliset, käytännönläheiset työpajat – sekä suomeksi että englanniksi.
Hankkeen rahoitus saatiin Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukselta (JOTPA:lta). Päätoteuttajana toimi Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (REDU), ja osatoteuttajina mukana olivat Lapin AMK, Turun AMK ja Axxell MKK. Hanke toteutettiin ajalla 28.6.2023–31.5.2025.
Oivalluksia ja onnistumisia matkan varrelta
Yksi hankkeen isoista onnistumisista oli koulutustarjotin, joka rakennettiin suoraan kohderyhmän tarpeisiin. Mukaan mahtui niin lyhyitä koulutuksia kuin työpajoja – ja osa niistä jäi elämään REDUn käyttöön myös hankkeen jälkeen. Esimerkiksi Kalastustaituri ja Tourism ABC jatkavat osaamisen vahvistamista vielä pitkään.
Hankkeen kohderyhmänä olivat henkilöt, joilla ei ollut suomalaista tutkintoa tai jotka työskentelivät epätyypillisissä työsuhteissa – ja heidän tavoittamisensa vaati aikaa, luottamusta ja paljon yhteistyötä. Mutta kun mukaan saatiin oikeat kumppanit, alkoi tapahtua. Lopulta mukana oli 467 osallistujaa – enemmän kuin osasimme toivoa. Tästä iso kiitos kuuluu muun muassa Rovaniemen Klubitalo Roihulalle, Eduro-säätiölle ja Vamos Rovaniemelle, joiden tuki oli korvaamatonta.
Inspiraatiotyöpajoissa koettiin hienoja hetkiä, kun osallistujat alkoivat tunnistaa omaa osaamistaan – ja juuri nämä oivallukset avasivat monelle uudenlaisen näkymän omaan potentiaaliin. Näissä kohtaamisissa sai myös alkunsa polku kohti tutkintoa.
Yksi huippuhetkistä oli helmikuussa 2025 järjestetty Lapland Creations B2B-myyntitapahtuma Rovaniemellä. Tapahtuma toi yhteen paikalliset käsityö-, elintarvike-, luonnonvara- ja palvelualojen yrittäjät sekä matkailutoimijat. Tunnelma oli lämmin ja täynnä mahdollisuuksia – ja mikä parasta, tapahtuman aikana syntyi myös ihan oikeita kauppoja. Se jos mikä kertoo, että tällaisille kohtaamisille on tarvetta. Lue lisää tapahtumasta REDUn sivuilta.
Katse tulevaan – uusi hanke suunnitteilla
Artesaanin matkassa -hanke alkaa olla loppusuoralla, mutta katse on jo tulevassa. Suunnitteilla on uusi hanke, jossa haluamme kouluttaa luonto-, käsityö- ja elintarvikealan osaajia kestävän matkailun kehittämiseen.
Tulevassa hankkeessa yhdistyvät toisen asteen ja yliopiston osaaminen, ja tavoitteena on kehittää uusia tuotteita ja palveluita, jotka rakentuvat paikallisiin vahvuuksiin. Suunnitteilla on myös uusia B2B-tapahtumia, joissa luovat alat ja matkailutoimijat pääsevät kohtaamaan ja rakentamaan uutta yhdessä. Jos hanke saa rahoitusta, siitä voi kehittyä jotain, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tällä matkalla. Jokainen kohtaaminen on ollut merkityksellinen – ja erityisen hienoa on ollut nähdä ihmisten innostus, kun he pääsevät jakamaan omaa osaamistaan tuotteiden ja palveluiden kautta. On ollut upeaa huomata, kuinka paljon alalla on potentiaalia tarjota laadukkaita ratkaisuja, jotka kumpuavat aidosti paikallisesta tiedosta ja taidosta.
Raquel Kontio Serrano
projektisuunnittelija
![]() |
![]() |