Blogi: Ohjausta opintoihin hakeutumiseen ja alan vaihtoon

8.1.2021 julkaistu

Rovaniemen Ohjaamon tiloissa kauppakeskus Rinteenkulmassa toimii Ohjauksella opintoihin -hanke (ESR), jonka kautta voi saada ohjausta koulutukseen hakeutumiseen tai ammatinvalinta- ja urakysymyksiin liittyen.

Hanke palvelee alle 30-vuotiaita ilman opiskelupaikkaa olevia nuoria ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta maanantaista perjantaihin klo 10-16 välisenä aikana. Nuoria ohjataan kasvotusten ja etäyhteyksien kautta. Hankkeen toiminta-aika on 31.1.2022 asti.

Hanke tarjoaa myös koulutusvalmennus-palvelua. Valmennus on henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta opintonsa vasta aloittaneille alle 30-vuotiaille, jotka opiskelevat toisella asteella tai korkeakouluissa. Palvelu on tarkoitettu edistämään opintojen sujuvaa aloitusta erityisesti niille nuorille, joilla on ollut haasteita aiemmissa opinnoissaan tai on jostakin syystä haastava elämäntilanne opintojen alussa.

Lisäksi hanke järjestää vuoden 2021 aikana koulutuspäiviä ja työpajoja Rovaniemen alueen oppilaitosten ja Ohjaamoverkoston ohjaustyötä tekeville henkilöille. Koulutuspäivät vahvistavat ohjaustyötä tekevien ohjausosaamista ja työpajoissa mallinnetaan moniammatillisesti erilaisia koulutukseen hakeutumisen polkuja.

Hankkeen toimitilat sijaitsevat Kauppakeskus Rinteenkulman 2.kerroksessa (Koskikatu 25). Ohjausajan voi varata Rovaniemen Ohjaamon palvelunumerosta 0407729236 tai osoitteesta ohjaamo@rovaniemi.fi.

Kirjoittanut: Maija Mäkihannu ja Helinä Luiro