Opiskelijat rakentavat tulevaisuuden ajoharjoittelurataa oikealla työmaalla

21.7.2026 julkaistu

Tuomijärvellä tehdään tänä kesänä maanrakennustöitä tulevaa raskaan kaluston ajoharjoittelurataa varten. Samalla työmaa toimii oppimisympäristönä maanrakennusalan opiskelijoille, jotka pääsevät harjoittelemaan ammattiaan aidoissa työtehtävissä.

Maanrakennuskoneenkuljettajaksi opiskeleva Tuomas Leskelä työskentelee kaivinkoneen ohjaamossa ajoharjoitteluradan rakennustyömaalla.

Tuleva ajoharjoittelurata palvelee tulevaisuudessa REDUn kuljettajakoulutusta. Radalla voidaan harjoitella muun muassa ennakoivaa ajoa, jarrutuksia ja peruutuksia raskaalla kalustolla.

– Opiskelijat pääsevät mukaan kaikkiin maanrakennustyömaan vaiheisiin pintamaiden poistosta aina ratapohjan rakentamiseen asti, kertoo maanrakennuksen ammatillinen ohjaaja Jaakko Alatalo.

Ajoharjoittelurata rakentuu opiskelijoiden voimin

Maanrakennuskoneenkuljettajaksi opiskeleva Tuomas Leskelä on ollut mukana rakentamassa aluetta. Työmaan eri vaiheissa opiskelijat pääsevät tekemään samoja töitä kuin maanrakennusalalla päivittäin sekä käyttämään monipuolisesti erilaisia koneita ja työvälineitä.
 
– Täällä on päästy käyttämään jo lukuisia erilaisia koneita. Kaivinkonetta, dumperia, pyöräkonetta ja muita sellaisia, joita tässä työssä tarvitaan.
 
Kaivinkone lastaa kiviainesta dumperiin Tuomijärven ajoharjoitteluradan rakennustyömaalla.
 

"Työmaalla oppii enemmän kuin luokassa"

Opettajan mukaan työmaan tärkein anti on mahdollisuus oppia oikeassa työympäristössä.

– Opiskelijat pääsevät toimimaan täällä normaalina maanrakennuskoneenkuljettajana. Kaivetaan maita pois, kuljetetaan niitä eteenpäin ja tehdään työmaan etenemisen kannalta tarvittavia töitä. Käytössä ovat samat työvälineet ja koneet kuin työelämässäkin.

Työmaa tarjoaa myös tilanteita, joita ei voi täysin ennakoida.

– Jos vastaan tulee esimerkiksi suuria kiviä, ne täytyy käsitellä ennen kuin työ voi jatkua. Tällaiset tilanteet kuuluvat tavalliseen maanrakennustyöhön.

Maanrakennusalan opiskelija ja ohjaaja keskustelevat työmaalla kaivinkoneen vieressä Tuomijärven ajoharjoitteluradan rakennustöiden aikanaMaanrakennuskoneenkuljettajaksi opiskeleva Tuomas Leskelä työskentelee kaivinkoneen ohjaamossa ajoharjoitteluradan rakennustyömaalla.

Leskelän mielestä työmaalla työskentelyn suurin hyöty onkin käytännön tekeminen.

– Tässä oppii sen, miten homma oikeissa töissä menee. Ei tällaista oikein luokassa opi, vaan tänne pitää tulla tekemään. Työmaan etenemistä on ollut mielenkiintoista seurata, sillä samalla näkee konkreettisesti, kuinka alue muuttuu vähitellen tulevaksi ajoharjoitteluradaksi.

Kaivinkone työskentelee metsäisessä maastossa Tuomijärven ajoharjoitteluradan rakennustyömaalla.

Kohti työelämää aidossa ympäristössä

Alatalon mukaan aidot työtehtävät valmistavat opiskelijoita työelämään paremmin kuin harjoittelu keinotekoisessa ympäristössä.

– Tärkeää on, että opiskelijat saavat kokemuksen oikeasta työmaasta. Tämä ei ole pelkästään harjoittelua varten tehty ympäristö, vaan täällä tehdään oikeita töitä oikeilla koneilla. Siten syntyy tuntuma siihen, mitä työelämässä odotetaan.

Hänen mukaansa palkitsevinta työssä on nähdä opiskelijoiden kehittyminen.

– Kaikki ei aina onnistu ensimmäisellä kerralla. Mutta kun harjoitellaan riittävästi, asiat alkavat sujua. On hienoa nähdä, kun opiskelija huomaa itsekin oppineensa ja onnistuneensa.

Tuomijärven ajoharjoittelurata valmistuu vaiheittain tulevien vuosien käyttöön. Sitä rakennettaessa syntyy samalla oppimisympäristö, jossa opiskelijat pääsevät kartuttamaan osaamistaan aidossa työympäristössä jo opintojensa aikana.