Markku Miettunen vaihtoi yli 30 vuoden työuran lähihoitajaopintoihin

28.9.2026 julkaistu

Veikkauksen muutosneuvottelut käynnistivät Markku Miettusella pohdinnan uudesta suunnasta. Henkilökohtaiset kokemukset, halu oppia uutta ja kiinnostus ihmisten auttamiseen johtivat lopulta lähihoitajaopintoihin ja työhön hoiva-alalla.

Markku Miettunen istumassa punaisella nojatuolilla ikkunan edessä

Kun Veikkauksen muutosneuvottelut käynnistyivät syksyllä 2023, Markku Miettunen tiesi melko nopeasti, mitä oli tulossa. Yli 30 vuotta rahapelialalla työskennellyt Markku oli nähnyt uransa aikana niin monta muutosta, ettei yrityksessä käynnistynyt rakennemuutos tullut yllätyksenä.

Hän oli seurannut läheltä alan muutosta ja tiesi, että organisaatiossa oltiin tekemässä ratkaisuja, jotka kohdistuisivat erityisesti hänen kaltaisiinsa pitkän työuran tehneisiin työntekijöihin.

– Ymmärsin aika varhain, että nämä ovat minun viimeiset YT-neuvotteluni. Minulla oli pitkä työura takana ja sen mukaiset kustannukset. Nuorempi työntekijä voidaan kouluttaa tehtävään melko nopeasti, joten en ollut päätöksestä erityisen yllättynyt.

Tilanteesta huolimatta katkeruus ei saanut jalansijaa. Markku oli jo vuosia tehnyt työtään tavalla, jossa vapaa-aika ja työ pysyivät selkeästi erillään. Esihenkilötehtävät eivät koskaan houkutelleet, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut tarjolla.

– Halusin tehdä työni mahdollisimman hyvin, mutta samalla niin, että kun työpaikan ovi sulkeutuu, työ jää sinne. Olin valmis antamaan työssä kaiken, mutta halusin myös pystyä jättämään sen työpäivän päätteeksi taakse.

Irtisanomisajan aikana työnantaja tarjosi uravalmennusta, koulutuksia ja mahdollisuuden pohtia tulevaisuutta rauhassa. Keskustelut työpsykologin kanssa auttoivat jäsentämään ajatuksia siitä, mitä seuraavaksi voisi tulla. Yhdellä vastaanottokäynnillä Markku huomasi sanovansa ääneen ajatuksen, joka jäi ohjaamaan koko tulevaa vuotta.

– Sanoin siellä ensimmäistä kertaa ääneen, että työttömyys on joko uhka tai mahdollisuus. Se riippuu täysin siitä, miten minä siihen suhtaudun.

Ajatus muutti näkökulmaa. Menetetyn työuran sijaan huomio alkoi siirtyä siihen, mitä olisi vielä mahdollista oppia ja tehdä.

Omat kokemukset ohjasivat uudelle alalle

Vaikka uusi suunta ei ollut vielä selvä, yksi asia nousi ajatuksissa yhä useammin esille. Sosiaali- ja terveysala ei ollut Markulle vieras maailma, sillä se oli kulkenut hänen elämässään mukana vuosien ajan oman perheen kautta.

Markun poika kuuluu autisminkirjoon. Erityisesti pojan lapsuusvuosina perhe sai tukea monilta eri ammattilaisilta, kun kommunikointi oli vielä vaikeaa ja yhteisen ymmärryksen löytäminen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä.

– Kun Manu oli pieni, puheen tuottaminen oli hänelle vaikeaa. Muistan edelleen ne tilanteet, kun tiesi, että toisella on asiaa, mutta emme vain löytäneet yhteistä tapaa ymmärtää toisiamme.

Vuosien aikana perheen rinnalla kulkivat lääkärit, puheterapeutit, opettajat ja ohjaajat. Samalla Markku näki läheltä, miten suuri merkitys heidän työllään oli paitsi hänen poikansa myös koko perheen arkeen. Prosessin aikana syntyi syvä arvostus niitä ihmisiä kohtaan, jotka tekevät työtä muiden hyväksi.

– Minulle jäi vahva tunne siitä, kuinka paljon hyvää nämä ihmiset tekevät muiden elämässä.

Kun uuden suunnan etsiminen tuli ajankohtaiseksi, nuo kokemukset nousivat uudella tavalla pintaan. Alanvaihto ei tuntunut enää pelkästään uraratkaisulta, vaan mahdollisuudelta tehdä työtä, jolla voisi olla merkitystä myös muille.

Työ ihmisten parissa kulki mukana koko uran

Varsinainen päätöksenteko uudesta suunnasta käynnistyi myöhemmin TE-palveluissa. Pitkän työuran jälkeen Markku joutui ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tarkastelemaan omaa osaamistaan työmarkkinoilla.

– Minulla oli käytännössä ylioppilastodistus ja yli 30 vuotta työkokemusta yhdeltä hyvin spesifiltä alalta, Markku naurahtaa.

Työkokemuksen ansiosta töitä olisi voinut löytyä monista asiakaspalvelutehtävistä. Ajatus paluusta vaikkapa kaupan kassalle ei kuitenkaan innostanut samalla tavalla kuin mahdollisuus opiskella kokonaan uusi ammatti.

– Olisin varmasti voinut saada töitä asiakaspalvelusta, mutta siinä vaiheessa kouluun lähteminen tuntui paljon kiinnostavammalta vaihtoehdolta.

Samaan aikaan TE-palveluiden kautta oli haussa työvoimakoulutuksena sekä lähihoitajan että lastenohjaajan koulutus. Mitä enemmän Markku asiaa pohti, sitä vahvemmin ajatukset alkoivat kallistua sosiaali- ja terveysalan puolelle.

Takaisin koulunpenkille vuosikymmenten jälkeen

Päätös hakeutua lähihoitajaopintoihin tuntui lopulta luontevalta, mutta koulunpenkille palaaminen yli kolmen vuosikymmenen työuran jälkeen oli iso muutos. Opiskelun alkuvaiheessa etenkin kirjalliset tehtävät vaativat totuttelua.

– Muistan ensimmäisen viikonlopun, kun tein kotona tehtäviä ja mietin, että onko tämä oikeasti tällaista. Silloin tuntui, että tehtäviä on valtavasti ja aikaa menee paljon enemmän kuin olin osannut odottaa. Mutta aika nopeasti päätin ajatella, että tämä on minun työni nyt. En lähtenyt laskemaan paljonko tunteja tähän menee, vaan ajattelin, että olen valmis tekemään sen määrän töitä, jota oppiminen vaatii.

Kun Markku alkoi suhtautumaan opiskeluun samalla tavalla kuin työelämään, siitä tuli paljon helpompaa ja vähitellen opiskelurytmi löytyi. Tehtävät alkoivat sujua helpommin, tietokoneella työskentely muuttui luontevammaksi ja samalla vahvistui tunne siitä, että päätös oli ollut oikea.

"Miksi se en voisi olla minä?"

Todellinen käännekohta koitti harjoittelussa Rinnekodit Loisteessa, kun ennen ensimmäisiä työvuoroja Markku pohti, miltä tuntuisi auttaa ihmisiä kaikkein henkilökohtaisimmissa arjen tilanteissa ja olisiko hänestä todella hoivatyöhön.

Ensimmäisten harjoittelupäivien aikana hän näki läheltä, millaista tukea osa asiakkaista tarvitsee jokapäiväisessä elämässään.

– Muistan yhden tilanteen hyvin selvästi. Tajusin siinä hetkessä, että jonkun täytyy auttaa tätä ihmistä tekemään asioita, joihin hän ei itse pysty. Mietin siinä sitten, että miksi se en voisi olla minä? Siinä kohtaa moni niistä kysymyksistä, joita olin ennen harjoittelua pohtinut, katosi. Ymmärsin, että kyse ei ole siitä, miltä avustaminen tuntuu minusta, vaan siitä, että toinen ihminen tarvitsee apua ja tukea - se oli minulle todella tärkeä oivallus.

Tuosta ajatuksesta tuli Markulle koko ammatin ydin. Harjoittelu johti seuraavaan harjoittelujaksoon, myöhemmin oppisopimukseen ja lopulta työpaikkaan.

Uusi ammatti löytyi

Tänä päivänä Markku on ammattiin valmistunut lähihoitaja ja työskentelee kehitysvammaisille ja neurologisesti vammaisille henkilöille palveluja tarjoavassa Rinnekodit Loisteessa Rovaniemellä. Alanvaihto, joka sai alkunsa pitkän työuran päättymisestä, johti lopulta ammattiin, jonka hän kokee omakseen. Vaikka työ on vaihtunut täysin toisenlaiseksi, moni asia on pysynyt samana: ihmiset ovat edelleen työn keskiössä.

Jälkikäteen katsottuna suurin oppi liittyy hänen mukaansa siihen, ettei uuden oppimista tai opiskeluun palaamista kannata pelätä iän vuoksi. Työuran päättyminen tuntui aikanaan suurelta muutokselta, mutta nyt hän näkee sen ennen kaikkea mahdollisuutena löytää uusi ammatti ja oma paikkansa työelämässä.

– Ajatus siitä, että olin liian vanha opiskelemaan tai oppimaan uutta, oli elämäni suurin itsepetos. On tärkeää tietää, mitä tavoittelee, sitoutua siihen ja olla valmis tekemään töitä sen eteen. Jos tämä olisi tapahtunut kymmenen vuotta aiemmin, en tiedä olisinko uskaltanut. Nyt tiedän, että olen juuri siellä, missä minun kuuluukin olla.