Kokkiopiskelijat hakivat oppia Barcelonasta
8.6.2026 julkaistuYhdeksän REDUn kokkiopiskelijaa pakkasi keväällä laukut ja suuntasi opettajiensa kanssa Espanjan Barcelonaan. Kyseessä oli Erasmus+ -ryhmäliikkuvuusjakso, joka tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin, oppilaitokseen ja arkeen suurkaupungissa.
Matkan kohteena oli Barcelona Culinary Hub -oppilaitos, jossa opiskelijat viettivät neljä intensiivistä päivää opiskellen espanjalaista gastronomiaa käytännönläheisesti.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun meidän alallamme päästiin toteuttamaan ryhmäliikkuvuusjakso. Siinä useampi opiskelija lähtee yhtä aikaa ulkomaille opiskelemaan, mikä tekee lähtemisestä helpompaa erityisesti niille, joille yksin lähteminen voisi tuntua vaikealta, kertoo ravintola- ja catering-alan lehtori Maria Lehtinen.
Ryhmä toi varmuutta – “ei tarvinnut lähteä yksin”
Ryhmässä liikuttiin koko matkan ajan yhdessä, mikä lisäsi turvallisuuden tunnetta ja teki kokemuksesta yhteisen.
– Olihan se paljon helpompaa, kun mukana oli tuttu porukka. Ei tarvinnut yksin liikkua isossa kaupungissa tai opiskella yksin, kertoo kokkiopiskelija Veeti.
Samaa korostaa myös matkalla mukana ollut ensi syksynä valmistuva opiskelija Peppi: hänen mukaansa kokemus oli samaan aikaan jännittävä ja mukava, ja tutun porukan kanssa liikkuminen sekä uusien asioiden kokeileminen tuntui helpommalta.
Tapaksia, paellaa ja Suomipäivän kohokohta
Barcelonassa opiskelijat pääsivät syventymään espanjalaiseen ruokakulttuuriin niin luennoilla kuin opetuskeittiössäkin. Päivät täyttyivät perinteisten ruokien valmistamisesta ja erilaisten raaka-aineiden kokeilemisesta – osa opiskelijoista pääsi kokeilemaan myös itselleen täysin uusia raaka-aineita.
– Tehtiin paellaa ja tapaksia – ja opittiin ihan autenttinen tapa tehdä niitä. Pääsin myös ensimmäistä kertaa käsittelemään etanoita, Veeti naurahtaa.
Matkan loppupuolella oli opiskelijoiden vuoro esitellä omaa osaamistaan. Suomipäivänä Barcelonaan vietiin palanen Lappia. Yhteinen tekeminen ja ruokien jakaminen vahvistivat opiskelijoiden välistä yhteyttä yli rajojen.
– Valmistimme paikallisille opiskelijoille suomalaista ruokaa, kuten poroa, lohta ja leipäjuustoa. Se oli yksi reissun kohokohdista, Peppi kertoo.

Kulttuurierot näkyivät keittiössä
Matka toi esiin myös eroja eri maiden opiskelutavoissa ja ruokakulttuurissa. Espanjalaisessa keittiössä käytettiin paljon friteerausta, ja ruoka oli usein raskaampaa kuin Suomessa. Suomessa korostuvat puolestaan raikkaammat ja monipuolisemmat maut.
Myös työskentelytavat erosivat. Suomessa opetuskeittiössä korostuvat suunnitelmallisuus, hygienia ja yhteinen ruokailuhetki.
– Meillä opiskelijat valmistavat usein useamman ruokalajin kokonaisuuden ja syövät sen yhdessä. Se on tärkeä osa oppimista. Barcelonassa taas ruokia maisteltiin enemmän keittiössä seisaaltaan, Lehtinen kertoo.

Oppimista keittiön ulkopuolella ja rohkeutta tulevaisuuteen
Vaikka ruoka oli keskiössä, opiskelijat oppivat matkan aikana paljon myös muuta. Englannin kielen käyttö, arjessa toimiminen ja liikkuminen suuressa kaupungissa toivat varmuutta ja uusia taitoja, joita ei opi luokkahuoneessa.
Opiskelijat kuvaavat reissua kokonaisuutena opettavaiseksi kokemukseksi, jossa uusi ympäristö avasi aivan erilaisen näkymän sekä alaan että arkeen.
– Nyt tietää, että pärjää muuallakin ja tämä lisäsi kiinnostusta lähteä mahdollisesti ulkomaille töihin joskus, Peppi ja Veeti toteavat.
Opettajan näkökulmasta matka onnistui kokonaisuutena hyvin ja kannustaa jatkossakin tarjoamaan opiskelijoille mahdollisuuksia kansainvälisiin kokemuksiin.
