Lapin koulutuskeskus REDU

Uutiset

Nuijamies turneelle

Datanomiksi opiskeleva Lauri Bergman sai mielenkiintoisen haasteen, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus mallintaa ja toteuttaa Lapin liiton vaakunan nuijamies kolmiulotteisena.

Lauri_Nuijamies_www.jpg

Lapin liitolle haluttiin sen vaakunasta tuttu nuijamieshahmo kolmiulotteisena, mukana kuljetettavana versiona. Hahmoa on tarkoitus kuljettaa mukana erilaisissa tapahtumissa maskottina. Hahmon toteuttajaksi päätyi opiskelija Lauri Bergman

Lauri opiskelee kolmatta vuotta tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa. Hän valmistuu ensi keväänä datanomiksi. Lauri otti monen muun opiskelukaverinsa tapaan opintoihinsa valinnaisena tutkinnon osana 3D-mallintamisen.

- Tämä on yksi parhaista valinnaisista, Lauri kertoo.

- Minulla on jo aiemmin ollut harrastuksena 3D-tulostaminen ja mallintaminen. Maalaaminenkaan ei ollut vierasta, sillä olen kotona maalannut miniatyyrejä ja pienoismalleja.

Tutkinnon osan näytöksi olisi riittänyt pelkkä 3D-mallintaminen, mutta Lauri otti mielellään isomman projektin vastaan, kun opettaja Heidi Hoikkala sitä hänelle tarjosi.

- Olihan tämä vähän yllättävää päästä tekemään projektia näin viralliselle taholle. Kyllähän siitä vähän paineita tuli, Lauri myöntää.

- Halusin haastaa itseäni ja tein niin hyvää laatua kun pystyin. Tämän projektin aikana opin paljon uutta.

 

Nuijamies_tulostin_www.jpg

 

REDUn 3D-oppimisympäristössä on paljon erilaisia 3D-tulostimia, jotka sopivat erilaisiin käyttötarkoituksiin. Nuijamies tulostettiin mallintamisen jälkeen kipsitulostimella.

- Tällä tulostimella saa tosi tarkkaa jälkeä, Lauri kertoo.

Lopuksi Lauri maalasi nuijamiehen maaleilla, jotka teetettiin projektia varten vaakunan virallisilla väriarvoilla. Kun urakka on valmis, matkustaa Lauri Bostoniin joulun viettoon. Nuijamies sen sijaan rupeaa matkustelemaan erilaisissa Lapin liiton tapahtumissa. Kuka tietää minne kaikkialle sen tie vielä viekään.

 

Nuijamies_maalaus_www.jpg

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    12.12.2019 15:41

 

Lisää uutisia >
REDU-etusivulle >

 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK