Lapin koulutuskeskus REDU

Uutiset

Lähihoitajaksi ennätysajassa

Minna Louhelainen on Lapin koulutuskeskus REDUsta ensimmäinen uusilla tutkinnon perusteilla valmistunut lähihoitaja. Uudet tutkinnon perusteet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon tulivat käyttöön 1.1.2019.

DSC08746_www.jpg

Minna Louhelainen suoritti lähihoitajan opinnot ennätysajassa. Hänellä kesti koko tutkinnon suorittamiseen vain vuosi ja kaksi kuukautta. Selitys nopealle opiskelulle löytyy tarkan aikataulutuksen lisäksi lastenhoitajan koulutuksesta, joka hänellä oli jo aiemmin suoritettuna.

- Lastenhoitajakoulutuksen vuoksi Minnan ei tarvinnut osallistua kasvun tukemisen tunneille eikä tenttiin, vaan hän pystyi päivittämään osaamista itsenäisillä tehtävillä. Osaamisen hän näytti omassa työssään. Tämän ansiosta hän pystyi tekemään jo ensimmäisenä lukukautena kaksi tutkinnon osaa ja siirtymään osaamisalaopintoihin käytännössä puolta vuotta muita opiskelijoita aikaisemmin, omaohjaaja Katariina Väisänen kertoo.

Minna oli opintovapaalla omasta työstään päiväkodista. Tiukka aikataulu vaati tarkkaa suunnitelmallisuutta ja aikatauluttamista. Opintojen eteen oli tehtävä kovasti töitä.

- Missään vaiheessa ei tullut sellaista kaaoksen tuntua, etten selviytyisi tästä, Minna kertoo.

- Aikataulutin itselleni kaikki tehtävät, ja sen ansiosta onnistuin. Olin päättänyt itselleni tavoiteaikataulun johon sitouduin, vaikka opiskelukaverit välillä kehottivatkin ottamaan vähän löysemmin. 

Opiskelu on muuttunut kovasti niiltä ajoilta, kun Minna valmistui lastenhoitajaksi vuonna 1990.

- Vanha tutkinto tehtiin koulussa istumalla, se oli siinä mielessä erilaista. Nyt opiskelu on työelämälähtöisempää. Myös tehtäviä tehtiin nyt eri tavalla, ja siinä oli hieman opettelemista, muun muassa power point -esitysten ja esseiden kanssa, Minna miettii. 

Minna on nyt palannut takaisin työhönsä päiväkodille. Tulevaisuudessa työ lähihoitajana kuitenkin houkuttelee. 

- Viime vuosi oli niin vauhdikas, että nyt asetun hetkeksi vanhaan työhöni ja mietin rauhassa, mitä alan seuraavaksi tekemään. 

- Halu olisi työllistyä vammaispuolelle. Töitähän lähihoitajalle on, ja käytännössä jokaisesta harjoittelupaikasta minulle tarjottiin töitä, Minna kertoo. 

Valmistujaisjuhlassa Minna sai tunnustuksen mallikkaasta työskentelystä ja opiskelusta myös ammattiliitto SuPerin myöntämän stipendin muodossa. 

 

DSC08766_www.jpg

Omaohjaaja Katariina Väisänen onnittelee uunituoretta lähihoitajaa. 

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    3.4.2019 13:29


Lisää uutisia >
REDU.FI etusivulle >


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK