kokki.jpgKokki

Ravintola- ja cateringalan perustutkinto

Toimit ruoanvalmistuksen tehtävissä erilaisissa ravintoloissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa. Tunnet elintarvikkeet ja raaka-aineet. Valmistat maukasta, ravitsevaa ja terveellistä ruokaa myös erityisruokavalioasiakkaille. Osallistut ruokalistojen suunnitteluun, huolehdit tavaroiden tilauksesta ja vastaanotosta sekä keittiön puhtaanapidosta ja laitteiden toimintakunnosta. Työsi on usein kiireistä, sillä annokset on saatava asiakkaille nopeasti laadun kuitenkaan kärsimättä.

Työpaikkanasi voi olla ravintola, henkilöstöravintola, kahvila, suurkeittiö, catering-alan yritys tai pitopalveluyritys. Lapissa alan erityispiirteenä ovat matkailuala ja kansainvälistyminen jotka vaikuttavat  kulutuskäyttäytymiseen, ruokatottumuksiin ja raaka-aineiden monipuolistumiseen.

Kokilta edellytetään ripeyttä, kädentaitoja, hieman taiteellista silmää, mielikuvitusta sekä hyvää väri-, maku- ja hajuaistia. Työ on usein vuorotyötä ja kausivaihtelut voivat olla suuria.

Tutkinnon muodostuminen

Opetushallitus vahvistaa 2018 tutkintoon uudet perusteet, jotka tulevat voimaan 1.8.2018 alkaen.

Koulutuspaikkakunnat: 

KittiläRovaniemi