Rovaniemen koulutuskuntayhtymän strategian mukaisesti kansainvälistä toimintaa syvennetään ja vahvistetaan. Kansainvälistyminen pohjautuu jatkossakin hyviä tuloksia tuottaneisiin toimintatapoihin ja -malleihin, mutta niitä viedään yhä tavoitteellisempaan ja johdetumpaan suuntaan. Samalla kun kansainvälinen toiminta on yhä enenevässä määrin keskeinen ja luonnollinen osa toimintaa on se myös tavoitteellista, johdonmukaista ja valikoivaa. Strategisia kumppanuuksia keskeisten toimijoiden kanssa niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa vahvistetaan ja niiden merkitys kasvaa. Myös kansallisella tasolla verkostoitumista kehitetään sekä tiivistetään ja lujitetaan strategista kumppanuutta verkoston kansainvälisiin avainpartnereihin.
Strategisen kumppanuuden ajattelun mukaan koulutuskuntayhtymä on määritellyt ne maat, joiden kanssa ensisijaisesti yhteistyötä tehdään. Näitä alueita ovat Pohjoismaat, Eurooppa, USA, Kanada, Venäjä ja Aasian maista mm. Kiina. Myös kehittyvät maat, kuten tietyt Afrikan maat, voivat tulla kyseeseen. Strategisella kumppanuudella yhteistyöstä saadaan molemminpuolista sekä opetusta että tutkimus- ja kehittämistoimintaa hyödyntävää lisäarvoa. Kumppanuudet myös rikastuttavat yhteistyötä ja lisäävät kulttuurien välistä ymmärrystä, edistävät näkemysten ja kokemusten vaihtoa, tiedon ja osaamisen levitystä sekä yhteisten menettelytapojen, toimintalinjojen ja -mallien etsintää. Tavoitteena on luoda sekä opetukselle että tutkimukselle ja kehittämiselle uusia edellytyksiä tavoitteena parantaa toiminnan laatua ja vaikuttavuutta kansainvälisin välinein.