Hanke-ja kehittämispalvelut

Kehittämistoiminta

Kuntayhtymän kehittämistoiminta voidaan karkealla tasolla jakaa kahteen osaan: ulkoiseen elinkeinoelämän ja sidosryhmien osaamisen ja yritysten toimintaedellytysten kehittämiseen ja sisäiseen opetuksen ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen.

  • Sisäisessä kehittämistyössä on toimintamallina ja lähtökohtana ollut oppilaitosten ja koulutusalojen yhteistoiminta. Osa sisäisestä kehittämistoiminnasta on organisoitu yhteisten kehittämistiimien tai työryhmien tehtäväksi.

  • Ulkoiseen kehittämistoimintaa pyritään vastaamaan mahdollisimman tehokkaalla ja monipuolisella hanketoiminnalla. Lähinnä Eu-rahoituksella tapahtuva hanketominta on kasvanut kuntayhtymässä voimakkaasti. Hanketoiminnan kokonaisvolyymi on noin 45 miljoonaa euroa ja vuosi liikevaihto noin 7 miljoonaa euroa.

Painopistealueet

Olemme aktiivinen yhteistyökumppani rakenteellisten muutosten ennakoinnissa ja toteuttajana koulutukseen liittyvissä muutos- ja kehitysprosesseissa.

Aluekehittäjänä tehtävänämme on vastata maakunnan kehittämisestä muiden aluekehittämisestä vastaavien toimijoiden kanssa. Osallistumme aktiivisesti maakunnan ja seutukuntien kehitysstrategioiden ja toimintaohjelmien laatimiseen. Maakunnan kehittämisen lisäksi kansainvälinen alueyhteistyö on keskeinen osa toimintaamme.

Kuntayhtymän toiminnallinen kehittämisstrategia perustuu valtakunnallisiin, alueellisiin ja jäsenkuntien strategisiin linjauksiin. Koulutuskuntayhtymän strategian mukaisesti hanketoiminnan tavoitteena on koulutus-, tutkimus- ja kehitystoiminnan avulla tukea maakunnan kehittymistä. Hankeyhteistyötä ja -hallintoa kehitetään yhtenä Lapin korkeakoulukonsernin tukipalveluna. Lapin korkeakoulukonsernia, Maakuntakorkeakoulun roolia ja yhteityötä eri koulutusasteiden kanssa kehitetään. Lapin ammattiopistoa aluekehitykseen vaikuttavana toimijana tehdään tunnetuksi. Uusia alueellisia yhteistoimintamahdollisuuksia eri koulutuksen järjestäjien kanssa edelleen selvitetään.

Kuntayhtymän ulkopuolisella, lähinnä EU-rahoituksella tapahtuva hanketoiminta on kasvanut voimakkaasti. Tällä hetkellä olemme yksi Lapin suurimmista hanketoimijoista ja projektiosaamisemme on hyvä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan puitteissa toteutetaan monialaisesti liiketoimintaa ja yrittäjyyttä tukevia hankkeita. Työpaikoilla tapahtuvaa oppimista laajennetaan ja kehitetään avoimia oppimisympäristöjä. Kehityshankkeet suunnitellaan laajoiksi ohjelmakokonaisuuksiksi, jotka muodostuvat useasta hankkeesta ja ne toteutetaan yhteistyössä elinkeinoelämän ja eri tutkimuslaitosten kanssa. Tavoitteena on luoda uutta osaamista ja siirtää sitä ympäristöön.
 

Aluekehittäjän rooli

Hanketoiminta maakunnan elinvoimaisuuden lisäämiseksi on merkittävä osa koulutuskuntayhtymän perustehtävää. Kuntayhtymän kehittämisstrategian mukaisesti hanketoiminnan tavoitteena on koulutus-, tutkimus-, ja kehitystoiminnan avulla tukea maakunnan kehittymistä ja kansainvälinen alueyhteistyö. Sisäisen kehittämisen tavoitteena on lisätä uutta osamista ja siirtää sitä ympäristöön.
 

Painopistealueet

Hanketoiminta on keskittynyt tukemaan alueellisia kehittämisstrategioita ja koulutuksen painopistealueita.

Hanketoiminnassa on erityisesti panostettu toimiin, jotka edistävät koulutusalakohtaisten ja useiden koulutusalojen välistä yhteistyötä sekä hankkeisiin, jotka toteutetaan yhteistyössä eri koulutus- ja tutkimuslaitosten, yritysten sekä muiden toimijoiden kanssa.