VAPARI
opiskelijan elämänhallinnan kehittäminen - hanke

Vapari.jpg

VAPARI opiskelijan elämänhallinan kehittäminen - hanke päättyi 31.10.2007.


VAPARI opiskelijan elämänhallinnan kehittäminen -hankkeen tavoitteena oli asuntolanhoitajien kouluttaminen ja perehdyttäminen siten, että he pystyvät ohjaamaan opiskelijoita asumiseen liittyvissä arjen asioissa sekä tukemaan haasteellisen nuoren itsenäistymistä ja koulussa viihtymistä vapaa-ajalla tarjottavien harrasteiden avulla.

Kuluneen kahden vuoden aikana olemme kokeilleet monenlaisia harrastustoimintoja ja monet kokeiluista jäävät meille jatkossa osaksi asuntolan toimintaa mm. Lapin Martat ry:n ideoimat ruokakerhot, Lapin urheiluopiston opiskelijoiden järjestämät liikuntakerhot sekä pienryhmätoiminta. Myös keilaus, laskettelu ja ratsastus sekä erilaiset tapahtumat (ryhmäyttämiset) pysyvät mukana asuntolatoiminnassa. Olemme onnistuneet luomaan asuntoloihimme sopivia menetelmiä, joilla pyrimme vahvistamaan ja tukemaan nuoren omatoimisuutta ja kasvua työelämään varten.

Asuntolanhoitajien toimenkuvaa on tarkistettu ja heille on annettu ammatillisen täydennyskoulutuksen lisäksi valmiuksia tietotekniikan käyttöön.

Rovaniemen koulutuskuntayhtymän asuntoloiden imagoa on pyritty parantamaan markkinoimalla siellä järjestettäviä aktiviteetteja ja uusimalla asuntolan esitteet.

Vapari -hankkeen järjestämissä toiminnoissa oli lähes 1400 osallistujaa. Suurin osallistujamäärä oli seikkailuliikunnassa, joka piti sisällään monta eri toimintoa (paintball, kiipeily, seikkailupuisto). Suosituimmaksi yksittäiseksi toiminnaksi nousi keilaus, jota järjestettiin yhteensä 20 kertaa. Asuntoloiden tapahtumat (tiedotustilaisuudet, ryhmäytykset, sumo- ja sählyturnaus) keräsivät yhteensä yli 300 osallistujaa.

VAPARI opiskelijan elämänhallinnan kehittäminen -hanke

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Pajakorva 1
96300 ROVANIEMI

 Saija Markoff
 Arto Tolonen
 Hankevastaava/ryhmänohjaaja  Ryhmän- ja vapaa-ajanohjaaja
 puh: 020 798 4062
 
saija.markoff@lao.fi