”Uuden oppilaitoksen perustaminen kuvaa hyvin Rovaniemen koulutuskuntayhtymän vuotta 2010.Kehittäminen oli vilkasta ja opetustoiminta jatkui myönteisissä merkeissä.”
Koulutuskuntayhtymä teki vuoden lopulla päätöksen Lapin matkailuopiston perustamisesta. Matkailu-alan tutkimus- ja koulutusinstituutti palvelee nyt sekä opiskelijoita että elinkeinoelämää entistä paremmin. Myös kaivosalan koulutuksen kehittäminen on noussut maakunnan tarpeesta. Lapin liitto ja Lapin ELY -keskus myönsivät kaivosalan oppimisympäristöjen parantamiseen noin kaksi miljoonaa euroa Eu-rahaa. Lapin korkeakoulukonsernin kirjaston toiminta käynnistyi ja yhteisen kielikeskuksen sekä tukipalvelu-keskuksen avaamista valmisteltiin.
Kuntayhtymän talouden kehityksen ollessa laskeva on tuleviin vuosiin varauduttava suunnitelmallisesti. Talousjohtamiseen- ja suunnitteluun on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, samoin kuin talousseurantaan. Kuntayhtymän kokonaistalous on kuitenkin pysynyt tasapainossa ja maksuvalmius sekä vakavaraisuus hyvinä.
Hanketoiminta laajeni erityisesti toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Hankkeiden toteutuma oli seitsemän miljoona euroa ja kokonaisvolyymi 47 miljoonaa euroa. Kuntayhtymän toiminta kasvoi muutenkin. Työntekijöiden määrä saavutti 1000 henkilön rajan ja yhdeksän miljoonan euron investoinnit tuottavat myönteisiä vaikutuksia oppimisympäristöihin, oppilaitosten vetovoimaan sekä aluetalouteen.
Ammatilliseen koulutukseen saatiin opetus- ja kulttuuriministeriöltä 40 lisäpaikkaa ja oppilaitosten vetovoima pysyi korkeana. Ammattiopistoon pyrki 1,4 ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohti, urheiluopistoon vastaavasti 2,2 hakijaa ja ammattikorkeakouluun 2,6 hakijaa. Koulutuskuntayhtymä sijoittui ammatillisen lisäkoulutuksen tulosrahoitusta saaneiden koulutusjärjestäjien valtakunnallisessa vertailussa kolmanneksi.
Koulutuksen arviointineuvosto laati syksyllä 2010 yhteenvedon vuosina 2005–2010 toteutetuista ammatillisen koulutuksen arvioinneista. Vain muutamat suurista koulutuksen järjestäjistä ylsivät yhtä hyvään tulokseen kuin Rovaniemen koulutuskuntayhtymä.
Arto Ylitalo
Kuntayhtymän johtaja
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä